Ammattilaiskuvaaja häille kuvaamaan, vai serkku, joka kyllä otti hienoja kuvia vaarin synttäreistä?
Ammattilaiskuvaajan palkkaaminen kannattaa, koska silloin varmistat, että saatte varmasti onnistuneet kuvat häistänne. Ammattilaisella on mukana kuvauskalustoa eri tilanteita ja valo-olosuhteita varten. Jos toinen kamera hajoaa, ammattilaisella on plan-B miten asia hoidetaan kunnialla loppuun asti.
Harrastajakuvaajan hankkiminen on luultavasti paljon halvempaa kuin ammattilaiskuvaajan palkkaaminen, ja voi siksi näyttää houkuttelevalta vaihtoehdolta. Tietysti harrastekuvaaja on parempi kuin ei sovittua kuvaajaa lainkaan, ja hän pystyy ehkä tuottamaan juuri teidän tarpeeseen hyvät kuvat.
Mutta jos laatu ja visualisuus on sinulle tärkeää, innostut tyylistä, muodista, kauniista asioista, ehkä itse harrastat valokuvausta ja sytyt kauniista kuvista, esimerkiksi selatessa Instagramia, sinun kannattaa luultavasti hankkia ammattikuvaajaa paikalle ikuistamaan hääpäivänne.
─ Halvin harvoin kuitenkaan ole paras vaihtoehto. Minun kalustostani löytyy noin 10 ammattitason kameraa, joten kuvaus hoidetaan aina loppuun asti.
─ Minulle on tärkeää, että aidot tunteet ja hetket välittyvät kuvien kautta. Kuvaustyylini on elegantti ja visuaalinen. Sen lisäksi keskustelen hääparin kanssa, jotta kuvatyyli varmasti ovat heidän näköinen ja toivottu. Minulta ehkä ette saa ne markkinoiden halvimmat kuvat, mutta panostan laatuun ja hääparien toiveiden toteuttamiseen, kertoo Niko.